Skip to main content
Homepage

SAAPUMINEN

Tältä sivulta löydät vinkkejä saapumiseen Olympiastadionille!

Olympiastadion sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Helsingin Töölössä osoitteessa Paavo Nurmen tie 1. Yleisöä kehotetaan varaamaan aikaa ja juhlamieltä sekä saapumaan stadionille julkisilla kulkuneuvoilla, pyöräillen tai kävellen.

Saavuthan konserttiin viimeistään 1 h ennen pääesiintyjän arvioitua aloitusaikaa. Portit avataan klo 17 ja samalla aukeavat Olympiastadionin palvelut, joiden tarjonnasta voit nauttia koko illan ajan. Alueelta löytyy ravintolapisteitä, joista voi ostaa ruokaa ja virvokkeita sekä merkkarimyyntiä, josta ehdit napata vielä viimeiset Sunrise Avenue -fanituotteet muistoksi!


SISÄÄNKÄYNNIT

Suosittelemme saapumaan Olympiastadionille eteläisen sisäänkäynnin kautta Olympiastadionin aukiolta, tällä on sisäänkäynnillä on suurin jonotusalue. Myös muista sisäänkäynneistä pääsee jokaisella lipulla.

VIP-asiakkaille on oma sisäänkäyntikaista eteläisellä sisäänkäynnillä. Seuraathan opasteita.

Sisäänkäynneillä suoritetaan lipun lukeminen ja turvatarkastus. Otathan lippusi valmiiksi jo jonotusvaiheessa. Ylimääräiset tavarat voi jättää alueen ulkopuolella sijaitseviin maksullisiin narikoihin. Listan kielletyistä esineistä löydät tämän nettisivun kohdasta 'Info'.

Saapuminen Olympiastadionille

Stadionille on helppo tulla kevyen liikenteen väyliä pitkin.

Helsingin päärautatieasemalta ja Pasilan juna-asemalta on kävellen noin kahden kilometrin (20-25 min) matka.

Mikäli saavut pyörällä tai sähköskootterilla, jätäthän sen parkkiin Mäntymäen kentälle.
Lähimmät kaupunkipyöräasemat sijaitsevat Uimastadionilla, Helsingin jäähallilla sekä Toivonkadun ja Urheilukadun risteyksessä.

Reitin suunnittelussa auttaa parhaiten HSL:n Reittiopas.

Löydät sen netistä tai HSL:n omasta sovelluksesta.

Junalla Helsinkiin saapuva voi jäädä pois Pasilassa ja taittaa loppumatkan esim. 3-ratikalla tai linja-autoilla 500 tai 510.

Keskustan ja päärautatieaseman suunnasta stadionille pääsee esimerkiksi ratikoilla 2, 4 ja 10. Stadionin ohi kulkevat myös kaikki Elielinaukiolta lähtevät ja Mannerheimintietä ajavat bussit.

Stadionia lähimmät pysäkit ovat Töölön Kisahalli, Töölön kirjasto, Ooppera, ja Auroran sairaala.

On hyvä muistaa, että lähiliikenteen junissa/ratikoissa/metrossa ei ole mahdollista ostaa lippua kulkuneuvosta, vaan se pitää ostaa etukäteen joko lippuautomaatista tai HSL Mobiilisovelluksella.

Tapahtumajärjestäjän puolesta ei ole järjestetty pysäköintiä ja konsertit aiheuttavat erikoisjärjestelyjä liikenteeseen Olympiastadionin ympäristössä.

Mikäli saavut Helsinkiin autolla, suosittelemme jättämään auton kauemmas Olympiastadionista ja taittamaan loppumatkan kävellen tai julkisilla.

Tapahtuma-alueen läheisyyteen ei pääse ajamaan autolla eikä sitä voi pysäköidä alueelle. Paavo Nurmen kenttä on varattu konserttijärjestelyille 8.–9.7. Turvallisuussyistä myös Pohjoinen Stadiontie, Stadionpolku, Hammarskjöldintie ja osa Paavo Nurmen tiestä suljetaan ajoliikenteeltä. Alueella on pysäköintikielto.

Mikäli saatat faneja konserttiin tai haet tapahtuman jälkeen, saatto- ja noutopaikat kannattaa sopia kauemmaksi stadionista.

Helsingin alueen pysäköintipaikat löydät Helsingin kaupungin sivuilta

POISTUMINEN

Poistuminen tapahtuu samaa reittiä pitkin kuin saapuminen. Suosittelemme kaikkia konserttivieraita varaamaan riittävästi aikaa ja kärsivällisyyttä myös kotimatkalle. Tuhansien fanien poistuessa samaan aikaan on kevyen liikenteen väylillä ja julkisissa kulkuvälineissä odotettavissa ruuhkaa.


HSL on varautunut molempina päivinä konsertista poistuvien vieraiden varalta lisävuoroilla bussilinjoille 37, 40, 321, 322, 431N ja 500.

Myös lähijunissa on lisävaunuja.

Viimeiset metrot lähtevät Rautatientorilta:
Mellunmäkeen klo 23:46
Vuosaareen klo 23:54
Matinkylään klo 23:26

Metroliikenteen päättymisen jälkeen itä-Helsingin suuntaan pääsee Rautatientorilta bussilinjoilla 85N-97N ja Espoon suuntaan Kampista bussilinjoilla 108N-173N, jotka kulkevat viikonloppujen normaalien aikataulujen mukaisesti aamuyöhön asti.

Taksitolppa (väliaikainen) löytyy tapahtumien aikana Pohjoiselta Stadiontieltä.